Generatiiviset tekoälyt
- Aitoon kontrolliin ei pääse avoimilla malleilla eikä yksittäisellä työkalulla. Promptaaminen yksinään tuottaa surkeita tuloksia ja syö paljon aikaa, verrattuna että antaa suoraan kuvan vaatteista, asennosta, hahmon eri piirteistä lähteeksi omalle, hiotulle opetusmallille ja siistii lopputulosta vielä itse käsityönä.
- Videoiden tuottamisessa tekoälyllä tärkeintä on kontrolloida stillikuvia ensin. Helpoin tie kontrolliin on tehdä käytännössä kuva kerrallaan kuvakäsikirjoitus todella valmiiksi hiotuilla generoiduilla stilleillä, jolloin tekoälyn hallusinointi pysyy paremmin kurissa, ja leikata lopputulos kasaan.
- Generoidut videot tekevät kalliimpien ja kompleksien tuotantojen tekemisestä hiukan saavutettavampaa, mutta työtä on silti tehtävä valtavasti vaikka tuotantoryhmää ei tarvitse siirtää lokaatioon tarvikkeineen päivineen. Generoidun ”näyttelijän” ja lokaatioiden miettiminen on samaan tapaan tehtävä etukäteen ja huolella ennen kuin yhtäkään promptia on edes syötetty tekoälylle.
- Aitoutta ei generoidulla tekoälyllä voida korvata, eli esimerkiksi toimitusjohtajien terveiset työntekijöille tai asiakastestimoniaalit pysynevät tulevaisuudessakin ihmisten tekemänä tuotantona.
Ei kannata kuitenkaan unohtaa näitä pointteja:
- Kuvaako tekoäly elämäämme todellisuutta vai todellisuutta, jonka toivomme olevan tosi?
- Generatiivinen tekoäly ei ole irrallaan yhteiskunnan rakenteista ja käytänteistä, vaan mukailee niitä, koska se on opetettu kyseisen yhteiskunnan tuottamalla sisällöllä
- Tekoälytyökalujen luoma ihmisrepresentaatio on erittäin sukupuolijakautunut, vaikka promptaus olisi mahdollisimman sukupuolineutraali: ”Kid playing football” tuottaa 3 kuvaa poikalapsesta pelaamassa jalkapalloa ja vain yhden tyttölapsen. Pyytäessä tekoälyä täydentämään generoidun ihmisen pään alle vaatetuksen se antaa naisille bikinit ja miehille puvun.
- Kuten kameralla kuvatessakin, on tekoälyä käyttävällä tekijällä loppukädessä vastuu siitä, millaista kuvastoa hän päättää luoda.
Voit ladata "Generatiivinen tekoäly ja sukupuolen representaatiot"-puheenvuoron slidet täyttämällä tietosi:
Tai katso puheenvuoron tallenne:
Reels-sisällöt
- 87% Metan tutkimukseen vastanneista ”Gen Zetalaisista” kertoo seuranneensa brändiä nähtyään siltä Reelsejä. 80% puolestaan sanoo ostaneensa tuotteen katsottuaan Reelsejä.
- Viihdesisältö kuten Reelsit ovat matka, jonka päämääränä on yhteys: jaetut totuudet, arkiset tilanteet sekä universaalit kokemukset ovat hyviä ja helppoja tapoja luoda yhteys katsojaan.
- Tärkeintä on luoda tunnereaktio ensimmäisen 3 sekunnin aikana. Erikoisempiakin tunteita ei kannata kavahtaa sillä alkuhämmennys on mahdollista muuntaa uteliaisuudeksi.
- Suunnitteleminen ensin Reelsiin ja vasta sitten Feediä ja Storiesia varten on helpompaa ja tehokkaampaa. Olemassaolevaa sisältöä voi remixata, mutta sellaisenaan vain pystyformaattiin leikkaaminen ei riitä tulosten saavuttamiseen, vaan remixattuun versioon on kannattavaa lisätä Reels-ominaisia elementtejä, kuten tekstipalikoita.
- Natiiviajattelu on alkanut korostua; kampanjoiden ydinidea tulee sovittaa strategisiin keinoihin, jotka ovat natiiveja levityskanavalle. Kampanjat, jotka näkevät tämän versioinnin vaivan, performoivat jopa 32% paremmin.
Julkaisemme VM2025 oppeja muutamassa osassa syksyn aikana. Tilaa uutiskirjeemme, jos tahdot lukea uusimmat julkaisumme ensimmäisten joukossa!