frame_84
Tradenomit

Iso paha tuuletin

Tradenomit etsi kumppania, joka auttaisi heitä löytämään äänen, joka kuullaan.

Eli särmää sisään ja Nutellaa tuulettimeen!

 

"Miian tarinaan on kiteytetty oivallisesti se tunteiden kirjo, jota tässä työelämätilanteessa niin moni kokee. Kampanja toteutetiin monimediallisesti ja sillä haluttiin herätellä uinuvaa jäsenpotentiaalia littymään Tradenomeihin - ennen kuin Iso Paha Tuuletin pyörähtää. Videot toimivat yllättävän hyvin taktisella kärjellä ja kampanjassa käytettiin myös bannerimainontaa tukemaan videon tarinankerrontaa. Kampanja resonoi hyvin kohderyhmään ja tavoitteet uusien jäsenten osalta täyttyivät.

Yhteistyö Videolle tiimin kanssa sujui ensimmäisestä yhteydenotosta loppuun ihan mielettömän hyvin. Heti tuli tunne, että
tästä syntyy jotain uutta. Markus Malvisalo otti hienon kopin meidän tone of voicesta ja siitä sitten luova suunnittelu päästettiin irti. Annoimmekin kiitosta
koko tuontatotiimille jo prossessin aikana, sillä kaikesta huokui syvä osaaminen, tekemisen palo ja ilo. Videolle osaajaporukkaa voi aidosti hehkuttaa!"

- Jane Seppänen, Markkinointipäällikkö, Tradenomit

Sanoista mielikuviin

Jäsenrekrytointiin keskittyvässä liittoviestinnässä keskitytään usein viestimään liittojen tarjoamista palveluista. 

Ongelmana on kuitenkin se, että harvalla liitolla on aidosti jotain, mitä jollain toisella ei. Pelkillä palveluilla on vaikea erottautua.

Ja kun Tradenomit olivat meihin yhteydessä, kokemuksen syvä rintaääni kertoi meille, että on aika siirtyä sanoista mielikuviin.

 

 

PASKA JA TUULETIN

Ideointiprosessissa ymmärsimme, että ammattiliittojen jäsenyydessä on jotain samaa kuin vakuutusyhtiöissä – niitä kaipaa vasta, kun paska osuu tuulettimeen.

Nopea googlaus: onko kukaan tehnyt paskasta ja tuulettimesta mainosta?

Ei ollut.

Kohta olisi.

Visiomme oli aloittaa tarina, jossa Isosta Pahasta Tuulettimesta tehtäisiin kaikkien tradenomien arkkivihollinen.

 

 

Viestin sävy kaikki kaikessa

Vaikka viestimme oli loistavan yksinkertainen, käytimme paljon aikaa määrittääksemme, miten viestin sävy saataisiin välitettyä oikein.

Hyvin nopeasti oli selkeää, että halusimme pitää viestin niin suorana kuin mahdollista ja tuoda sitä kautta mainokseen kohderyhmää puhuttelevaa särmää.

Erityisen tarkkoja olimme ulosteen (se oli Nutellaa) esittämisen kanssa. Halusimme, että osuma olisi hauska, muttei kuvottava.

Lopulta päädyimme monesta eri käsikirjoitusvedoksesta versioon, jossa läsähdys esitetään varjona ja roiskeena kellotaulussa. Tarkoitus ei ollut mässäillä, vaan vihjata hauskasti yleisesti tunnettuun mielikuvaan.

Muuten kaikki videon audiovisuaaliset elementit rakennettiin tukemaan "hitchcockmaista" jännitystä. Halusimme luoda mielleyhtymän jännityselokuvista tuttuun kohtaukseen: on keskiyö, vanhahtava toimisto ja haavoittuvainen hahmo. Sekä tietysti lähestyvä peto: Iso Paha Tuuletin.

 

 

 

 

Katso seuraavaksi

Katso kaikki

Opi lisää video­markkinoinnista

Vastaanota videomarkkinoinnin uusimmat tuulet ja ajankohtaiset vinkit suoraan sähköpostiisi.