Matka hullaantuneiden saarelle
Suomen kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo ja Seurasaarisäätiö halusivat tuottaa videon, jolla Seurasaari nostetaan nuorten kesänviettokohteeksi. Päästimme itsemme irti ja näin tapahtui.
Perinteikäs Seurasaari modernissa puvussa
Kun tavoitteena on esitellä Seurasaarta kesäsuunnitelmiaan pohtiville, on kyse sekä Seurasaaren tarjoamien mahdollisuuksien että tunnelman välittämisestä. Ohjaaja ja kuvaajan yhteistyö oli avainasemassa: Kamera kulki kuin yhtenä esiintyjänä ja kuvaa sävyttämään valittiin nopeatempoista leikkausta, harmoninen värimaailma sekä Kaarlo Terhin perinteikäs runo.
Uskottavuus asuu yksityiskohdissa
Kun pyritään kuvaamaan Seurasaaren hullaannuttavaa vaikutusta kävijöihinsä, ei pelkkä piknik ja metsäkävely riitä. Yksi kuvausryhmän tavotteista kuvauspäivänä oli hullaantua itsekin ja etsiä tilanteita, joita olisi vaikea keksiä etukäteen; kelle tulisi mieleen syödä kukkia suoraan puista tai pitää muotinäytös kansallispuvuissa ellei näin olisi tapahtunut?.
Rytminvaihto saa ajan kulumaan
Koska halusimme näyttää monipuolisesti Seurasaaren eri mahdollisuuksia, tuli meidän löytää keinoja, joilla useampi lokaatio saataisiin mukaan videolle, ilman että video tuntuisi katsojista liian venytetylle. Nopean leikkausrytmin ja pisteäänien lisäksi työryhmä valitsi kirittää kuvaa jakamalla video kahteen osaan: "runolliseen ja maaniseen".
Katso seuraavaksi
Katso kaikkiSynsam - Työntekijöiden tarinat näkyviin
Synsam halusi vahvistaa työnantajamielikuvaansa ja houkutella etenkin myyntialan ammattilaisia optiselle alalle videon voimin. Katso valmiit videot!
Tradenomit - Iso paha tuuletin
Videolle konseptoi, käsikirjoitti ja tuotti Tradenomien mielikuvakampanjan.
Metropolia - Menestysresepti
Videolle konseptoi, käsikirjoitti, tuotti ja versioi monikanavaisen videokokonaisuuden Metropolian opiskelijamarkkinointiin.
Opi lisää videomarkkinoinnista
Vastaanota videomarkkinoinnin uusimmat tuulet ja ajankohtaiset vinkit suoraan sähköpostiisi.