Kauppalehti listasi menneen vuoden lopulla edellisen vuoden menestyneimmät toimialat ja niiden menestyneimmät yritykset. Me listasimme tärkeimmät syyt sille, miksi Videolle on noussut viidessä vuodessa videotuotantoalan huipulle ja onnistunut pitämään sekä asiakkaat että työntekijät tyytyväisinä. Spoiler alert: Keskeiset tekijät ovat asiakaslähtöisyys ja mahdollistamisen kulttuuri - meille onnistuminen on se, kun asiakas saavuttaa tavoitteensa, ja kasvuun keskittymisen sijaan panostamme arvojen pohjalta toimimiseen.
Kauppalehti kirjoitti 18. joulukuuta 2019 edellisvuonna kasvaneista toimialoista ja selvitti menestyneiden toimialojen parhaat yritykset - Videolle oli Kauppalehden mittaristolla elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien tuotantoalan menestynein.
“Vuonna 2014 perustettu Videolle Productions on noussut nopeasti alansa menestyneimmäksi tekemällä mainos- ja yritysvideoiden tuotantoa uudella tavalla.” Kauppalehti 18.12.2019
Uudella tavalla tekeminen on tarkoittanut meille asiakaslähtöisyyttä ja tuotannon palvelullistamista. Videoiden kysynnän kasvaessa olemme halunneet tarjota asiakkaillemme mahdollisimman vaivatonta tapaa ostaa videoita.
Perinteisesti videotuotantoprosessiin on kuulunut erikseen mainostoimisto ja videotuotantoyhtiö sekä mahdollisesti mediatoimisto, ja asiakasyritykset ovat ostaneet ideoita, toteutusta ja levitystä erillisiltä tahoilta. Tämä malli on aikaavievä ja kallis, ja siksi Videolle on alusta alkaen halunnut toimia ketterästi ja asiakaslähtöisesti. Kysynnän ymmärtäminen on aina ollut palvelun kehittämisen taustalla.
Teemme töitä sen eteen, että asiakkaamme onnistuisivat. Me laskemme onnistumiseksi sen, kun asiakkaamme saavuttavat tavoitteensa.
Arvoihin nojaaminen ja mahdollistamisen kulttuuri
Meille kasvu ei ole missään vaiheessa ollut itseisarvo. Yrityksen kasvuun keskittymisen sijaan olemme keskittyneet sekä kollektiivisen että yksilöiden osaamisen kehittämiseen ja sellaisen kulttuurin vaalimiseen, joka tukee tiimityötä ja mahdollistaa jokaisen ammatillista kehittymistä.
Yrityksemme kulttuuri perustuu matalaan hierarkiaan ja henkilöstön hyvinvoinnin tukemiseen. Keskeisimpiä arvojamme ovat tiimityö, luottamus ja tasa-arvo, ja ne ohjaavat jokapäiväistä tekemistämme. Kaikki tekeminen perustuu tiimityöhön, joka vaatii keskinäistä kunnioitusta ja luottamusta. Tasa-arvo tarkoittaa meille sitä, että olemme jokainen yksilöinä yhtä tärkeitä ja saamme kaikki tehdä töitä turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Panostamme työyhteisön psykologiseen turvallisuuteen ja sellaisen työympäristön kehittämiseen, joka tukee avoimen keskustelun, rakentavan palautteen ja kannustamisen kulttuuria.
Arvojen ohjaama toiminta näkyy työntekijöiden motivaationa ja asiakkaillemme se näyttäytyy laadukkaina lopputuloksina. Yrityksen kasvu on seurausta arvoihin nojaamisesta ja työn tekemisestä sen eteen, että meille tärkeä kulttuuri säilyy myös yrityksen kasvaessa.
Tästä on hyvä jatkaa uudelle vuosikymmenelle.
Haluatko tietää miltä meidän arki näyttää? Katso Videolle Tekijät Episode 01 täältä! Tai klikkaa alta ja seuraa meitä Instagramissa!